Kiinalainen kuukalenterin uusivuosi ja sen vaikutukset kuljetuksiin


29. tammikuuta 2025 alkaa kiinalainen uusivuosi. Tämä on merkittävä juhla Kiinassa ja monissa muissa Aasian maissa, ja sillä on suuri vaikutus sekä tuotantoon että globaaliin logistiikkaan. Vaikka viralliset vapaapäivät kestävät viikon, tuotantokatkot ja viivästykset toimitusketjussa voivat jatkua jopa kuuden viikon ajan.

Vuonna 2025 kiinalainen uusivuosi osuu keskiviikolle 29. tammikuuta. Viralliset vapaapäivät kestävät 28. tammikuuta – 4. helmikuuta, mutta juhlat jatkuvat aina lyhtyjuhlaan saakka 12. helmikuuta. Tuotannon ja logistiikan häiriöt voivat kuitenkin alkaa jo kaksi–kolme viikkoa ennen juhlakautta ja jatkua jopa neljä–kuusi viikkoa sen jälkeen.
 

Kuukalenterin uusivuosi on suuri juhla kiinalaisissa yhteisöissä, jolloin perheet kokoontuvat juhlimaan uuden vuoden alkua yhdessä. Kiinan ulkopuolella kuukalenterin uuttavuotta vietetään laajasti myös muualla Aasian ja Tyynenmeren alueella, kuten Indonesiassa, Etelä-Koreassa, Malesiassa ja Vietnamissa.

Näin voit valmistautua:
 
  • Laadi pitkän aikavälin suunnitelma ja jaa tilausennusteet kanssamme mahdollisimman aikaisin, jotta voimme suunnitella resurssimme hyvissä ajoin ja vastata tarpeisiisi.
  • Kasvata varastosaldoasi. Tehtaat palaavat yleensä normaaleihin tuotantotasoihin neljästä kuuteen viikkoon kiinalaisen uudenvuoden jälkeen.
  • Ota pidemmät kuljetusajat huomioon suunnittelussasi.
  • Aikatauluta lähdöt terminaaleista kyseisissä maissa muutamaa päivää ennen uudenvuoden vapaiden alkua ja varmista, että tuotantosuunnitelmasi vastaa terminaalien porttiin saapumisen (gate-in) aikatauluja.
  • Tee kuljetusilmoitukset heti, kun vaaditut tiedot ovat saatavilla, ja varmista, että sinulla on riittävästi aikaa saada lopullinen tullipäätös ennen suunniteltua lähtöaikaa (ETD).
  • Ota yhteyttä DACHSER-edustajaasi. Kokeneet logistiikka-asiantuntijamme auttavat sinua löytämään parhaat tarpeisiisi räätälöidyt ratkaisut.
Yleisesti ottaen suosittelemme tekemään varaukset hyvissä ajoin ennen kiinalaista kuukalenterin uuttavuotta, jotta vältät korkeammat hinnat ja viivästykset. Asiantuntijamme ovat valmiina auttamaan sinua suunnittelussa. Ota yhteyttä, niin löydämme parhaan ratkaisun toimitusketjullesi.
 
DACHSER maailmanlaajuisesti
Ota meihin yhteyttä
Kontakti Jonne Kuusisto Communications Consultant Nordic